Mikä on Satakunnan Biolaakso?

Yhdessä elinvoimaisempi Satakunta.

Satakunnan Biolaakso on satakuntalaisen ruoka-alan yhteisö, jolla on yhteinen tavoite kehittää alaa kestävämmäksi ja näkyvämmäksi. Tahtotila tehdä se yhdessä muiden kanssa.

Yhteisenä tekijänä se kokoaa alueen toimijat, tiedon ja tekemisen yhteen. Pellolta pöytään, osaamisen kehittämisestä innovaatioihin.

Satakunnan Biolaakso toimii yhteisenä sateenvarjona, jonka alla yhteistyön tekeminen ja mahdollisuuksien löytäminen on helpompaa. Mukana on sekä isoja että pienempiä toimijoita. Yksittäinen pala on merkityksellinen ja tärkeä myös kokonaisuuden kannalta.

Yhdistämme osaamisen ja mahdollisuudet

Jokainen on tervetullut mukaan

Satakunnan Biolaakso elintarvikealan keskittymänä

Satakunta on yksi Suomen merkittävistä ruoantuotannon ja elintarviketeollisuuden alueista.

Maakunnassa toimii laaja joukko alkutuotannon, elintarviketeollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen toimijoita, jotka ovat yhdessä muodostaneet vahvan perustan alueen ruokaketjulle ja sen kehittämiselle.

Satakunnassa syntyy erilaisia sivuvirtoja ja biomassoja, joiden hyödyntäminen luo mahdollisuuksia uusille tuotteille, kiertotalouden ratkaisuille ja biojalostukselle.

Satakunnan Biolaakso sijoittuu Etelä-Satakuntaan, jossa sijaitsee merkittävä keskittymä elintarviketeollisuuden yrityksiä, sekä monipuolista maataloustuotantoa. Tämä toimintaympäristö tarjoaa erinomaiset edellytykset uusien innovaatioiden syntymiselle, yhteistyölle, sekä liiketoiminnan kehittämiselle.

Satakunnan Biolaakso rakentuu näiden vahvuuksien varaan kokoamalla yhteen alueen toimijat, osaamisen ja resurssit. Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä, lisätä ruoka-alan näkyvyyttä, sekä kehittää Satakunnasta entistä vahvempi ja kestävämpi elintarvikealan keskittymä.

Katso video ja tutustu siihen, mikä on Satakunnan Biolaakso

Satakunnan Biolaaksoon synty

Satakunnan Biolaakson kehitys sai alkunsa vuonna 2022 yhteisesti tunnistetuista tarpeista.

Laaja joukko Satakunnan elintarvikealan toimijoita lähtivät yhdessä tunnistamaan alan ja lähialueen keskeisiä haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä olivat esimerkiksi vahva maatalousalue ja laadukkaat puhtaat raaka-aineet, osaava ja sitoutunut toimijakenttä, toimivat tuotantoketjut, sekä hyvät logistiset yhteydet. Samalla tunnistettiin merkittäviä kehittämismahdollisuuksia, kuten alueen tunnettuuden kasvattaminen, työvoiman saatavuuden vahvistaminen, yhteistyön tiivistäminen oppilaitosten kanssa, sekä teknologian ja automaation hyödyntämisen lisääminen.

Satakunnan Biolaakso syntyi vastauksena näihin yhteisesti tunnistettuihin tarpeisiin. Toiminta käynnistettiin Satakunnan ammattikorkeakoulun ”Teknologisesti vihreämpi ja vireämpi Etelä-Satakunta” -hankkeessa vuonna 2024, mutta tavoitteena alusta alkaen oli luoda pysyvä toimintamalli yhteistyön vahvistamiselle.

Satakunnan Biolaakso kokoaa toimijat saman pöydän ääreen ja toimii ruoka-alan yhteisenä sateenvarjona, jonka alla tieto, ihmiset ja tekeminen kohtaavat. Se auttaa löytämään ympäriltä puuttuvia palasia ja yhdistämään toimijoita, joiden välillä ei aiemmin ole ollut yhteyttä.

Näin syntyy kokonaisuus, jossa yksittäiset palat vahvistavat toisiaan ja yhteistyö voi jatkua pitkäjänteisesti myös tulevaisuudessa.